Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kallioheimon Tarinat

 

Kirjoita minä- tai hän-muodossa, mielellään imperfektissä, mutta myös preesens hyväksytään.

Puhe heittomerkkeihin (""), ajatukset tähtien sisään (*).

Pisteet, pilkut, välilyönnit ja isot alkukirjaimet! Lisäksi vaihda riviä puheen aikana (ei kuitenkaan kaikissa tilanteissa), esim.

Silver viittoi hännällään minua veteen. "Tule jo!"

"Vesihän on kylmää!" murisin. "En ajatellut jäätyä."

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Savolax

18.01.2019 08:42
Heullur: 30kp, 15kp, 23kp, 25kp, 30kp, 30kp, 25kp, 15kp, 20kp

Nimi: Heullur

17.01.2019 10:22
Olin lähtenyt saalistusretkelle yksikseni ensimmäisenä päivänäni soturina ja tunsin hiljaista riemua soturiuudestani. Tiesin, että saisin palasen lihaa alkuhärästä, vaikka en saisikaan mitään napattua tänään. Näin hieman liikettä sivullani ja se sai pääni kääntymään. Näin vuorivuohen, mutta se oli naaraspuolinen, joten päätin jättää sen rauhaan ainakin toistaiseksi, jotta se pääsisi lisääntymään.
Annoin siipieni asettua kylkiäni vasten hetkeksi ja syöksyin kohti maata hetken aikaa kerätäkseni vauhtia.
Olin lähellä Suoheimon rajaa, mutta omalla puolellani pysyminen oli suhteellisen helppoa, kunhan vain pysyin lähellä vuoria. Lensin vielä jonkin aikaa, kunnes näin vuorivuohen hypähtelevän vuoren rinnettä pitkin ja se oli nuori uros. Lihakseni kiristyivät, kun valmistauduin syöksymään kohti saalistani ja näin kallion murenevan sen alla ja se putosi.
Murahdin ja syöksyin sen perään vauhdilla ja laskeuduin sen haudanneen kivikasan viereen murahtaen hieman.
Ärsyttävää kaivaa, mutta en todellakaan jättäisi sitä tänne kenenkään toisen löydettäväksi. Aloin kaivamaan sulavasti ja varovaisesti, kunnes sain saaliini näkyviin. Lopulta sain Eläimen pään näkyviin ja tajusin, että se oli jotenkin edelleen hengissä. Nappasin sen niskan leukoihini ja valmistauduin napsauttamaan sen niskan nopeasti, jotta se ei kärsisi turhaan enää yhtään kauempaa, kun kuulin askeleita.
Nostin päätäni eläimen kaula edelleen leuoissani ja napsautin sen niskan nopealla tehokkaalla liikkeellä.
Kiskoin sen ylös kivien alta ja murisin hieman, kun kuulin hieman lisää askeleita, mutta tällä kertaa aivan takaani. Käännyin ympäri ja nuuhkin ilmaa äristen hieman, sillä tämä oli Kallioheimon reviiriä, vaikka olimmekin aivan rajan tuntumassa. Murisin hieman matalalla äänellä haistaessani toisen lohikäärmeen tuoksun lähelläni. Tunnistin Suoheimon tuoksun, mutta se ei juurikaan yllättänyt minua lainkaan, kun kerran olimme heidän reviirinsä rajalla.
“Tiedän että olet siellä, Lakkaa piileskelemästä”, Ärisin matalalla äänellä kohottaen siipiäni hieman haastavasti valmiina tappelemaan.
Näin nuoren turkoosinsinisen naaraan, jolla oli paha arpi naamassaan. Muistin nähneeni hänet kokoontumisessa, jossa olimme suunnitelleet jahtiamme. Siristin silmiäni hieman, mutta annoin lihasteni rentoutua sallien siipieni laskeutua kylkiäni vasten. Hän ei luultavasti olisi uhka minulle, mutta olisin varovainen siitä huolimatta.
Tuhahdin hieman ja nostin päätäni ylemmäksi antaen hänen nähdä kuolleen vuorivuohen takanani hetken ajan.
“En halua tapella”, naaras mumisi ja käänsi päätään hieman sivulleen ja se sai minut murahtamaan hieman. Käänsin päätäni ja otin vuohen etujalkoihini hetken ajaksi ja nousin kahdelle jalalle. Käänsin päätäni naarasta kohti ja siristin silmiäni hieman, tosin paljon rauhallisemmin ja lempeämmin.
“Kannattaa lähteä reviiriltämme, emme ole enää liitossa”, syöksähdin ilmaan kantaen saalistani käpälissäni.

Nimi: Heullur

17.01.2019 08:15
En lentänyt vauhdilla vaan rauhallisesti liidellen pimeässä maisemassa kuun valossa tähtien alla. En ollut koskaan lentänyt tällä tavalla yöllä ilman ketään toista ilman mitään, kiirettä minne mennä tai jonkin tehtävän perässä. Luminen maisema allani näytti kauniilta enkä kyennyt edes kuulemaan alkuhärkien ääniä, vain tuule pehmeän suhinan siipiäni vasten. Tiesin, että minun täytyisi lentää läpi koko yön hiljaa.
Olin viimeinkin soturi, mutta vaikka olinkin onnellinen ja riemuissani asiasta menneisyyteni vainosi minua edelleen.
Tiesin, että minun täytyisi yrittää käydä asia läpi itseni kanssa jonain päivänä, mutta se sai odottaa, kunnes olisin valmis. Työnsin pahat ajatukset pois mielestäni ja jatkoin hiljaista lentämistäni pimeyden halki. Järvi näytti upealta yöaikaan, mutta en voisi mennä lähemmäksi katsomaan ellen halunnut saada Suoheimon vihaa ylleni, vaikka olimmekin vasta aikaisemmin päivällä olleet metsästystovereita.
Tiesin, että elämäni muuttuisi nyt, kun olin soturi, mutta se oli hyvää muutosta ja enemmän vastuuta.
Huokaisin hieman ja kohotin katseeni tähtiin hetkeksi ihaillen niiden ulkonäköä hetken aikaa. Kallistin ruumistani ja lähdin lentämään takaisin kohti vuoria. Pidin vuorilla lentämisestä, enemmän, kuin tasaisen maan ylitse lentämisestä. Kallioheimolaisena vuoret olivat minulle koti ja tunsin oloni mukavaksi niiden poikki lentäessäni.
Näin hieman liikettä sivusilmälläni ja, käännyin nähdäkseni, kuka se oli. Tunnistin ystäväni Sulkerin heti, mutta en sanonut mitään, kuten minun kuului ja jatkoin matkaani.
Lopulta näin auringon alkavan nousta kaukaisuudessa, joten lähdin liitämään kotiluolaamme kohti uupuneena ja unisena. Koko yön valvominen ja sen läpi lentäminen oli ikävää, mutta silloin, kun olit vasta joutunut metsästämään alkuhärkiä, se oli vielä rasittavampaa lihaksille. Tapasin Dimen matkalla ja lensimme loppumatkan yhdessä edelleen hiljaa, jotta emme varmasti rikkoisi sotuririittien sääntöjä.
Laskeuduin luolaan mahdollisimman rauhallisesti, vaikka koko kehoni värisikin ja pääni tuntui oudolta, kun olin ollut niin kauan ilmassa laskeutumatta.
Virnir tervehti meitä tyytyväisen oloisena ja komensi meidät nukkumaan sotureiden luolaan. Raahauduimme luolaan painautuen toisiamme vasten unisesti. Tunsin puhdasta tyytyväisyyttä saavutuksistamme ja nukahdin onnellisena.

Nimi: Heullur

15.01.2019 14:33
Kun sonni viimeinkin kaatui maahan kyljelleen, puuskuttaen raskaasti kymmenet lohikäärmeet kävivät päälle lopettaakseen sen kärsimykset. Lopulta sen liikkeet lakkasivat. Ja se jäi makaamaan aloilleen liikkumattomana. Koko lohikäärmelauma aloitti valtavan voitokkaan mylvinnän ja johtajat käskivät kaikkia laskeutumaan omille puolilleen ja he alkoivat repimään siitä lihaa ja luita jakaen sen täsmälleen tasan keskenään omiin, leiriinsä vietäväksi.
Dime ja Sulker lennähtivät luokseni ja tervehtivät minua pirteästi ja katsastivat minun ja Erionin kunnon.
“Olen kyllä ihan kunnossa, olen vain hieman ruhjeilla ja niskani on jäykkä, kuin puun oksa”, mutisin heille ja Erion nousi jaloilleen itseään ravistellen ja napautti minua pääni sivuun kuonollaan tuhahtaen hieman.
“No katso minua, en taatusti pääse itse leiriin ja joudun kököttämään luolassani seuraavan kuun tai jopa kaksi. En pidä siitä, että minua kannetaan ilmassa”, hän murisi ärtyneen näköisenä ja ravisteli kaulaansa kiukustuneen näköisenä. Irvistin hieman, mutta tajusin kyllä, miksi asia harmitti häntä niin paljon. Lentäminen oli osa minua ja jos se vietäisiin, minulta menettäisin hermoni todella nopeasti. Eikä toisten kannettavanakaan oleminen olisi hauskaa, kun ei itse kykene lentämään.
“No asialle ei oikein voi mitään Erion jos haluat tervehtyä”, Shaphir sanoi lempeästi ja loi meihin lempeän katseen.
Erion tuhahti ja tervehti Vanioria, joka tuli tervehtimään veljeään huolestuneen näköisenä ja mutisi jotain hänelle. Tuhahdin hieman lempeästi heidän suuntaansa ja vilkaisin sitten takaisin kohti sonnin ruumista, jota toiset edelleen repivät kappaleiksi. Haavoittuneet soturit käänsivät katseensa sonnin ruumista kohti tyytyväisen oloisina. Luitaan murtanut Suoheimolainen ei ehdottomasti kykenisi lentämään itse.
Ainakin jaksaisin lentää yksin ilman muiden apua, vaikka niskaani sattuikin.


Tarvittiin useampi kierros tuoda kaikki liha varastoomme mutta, kun olimme valmiita, varasto oli lähes täynnä tuoretta lihaa, joka kestäisi viikkoja, jos säännöstelisimme ja metsästäisimme peuroja ja vuoria samalla. Pääsimme kaikki lepäämään kunnolla ja loukkaantuneet saivat kunnollista hoitoa ja lääkekasveja vammoihinsa. En nukkunut, mutta suin nahkaani ja siipiäni samalla, kun keskustelin ystävieni kanssa.
Päällikkö keskeytti meidät saapumalla luolallemme ja työntämällä päänsä sisään urahtaen tervehdyksensä meille.
“Tulkaa taitaa olla aika nimittää teidät sotureiksi, kun kerran pärjäsitte alkuhärkäjahdissa”, Virnir sanoi tyytyväisen oloisena ja vetäytyi ulos odottamatta vastaustamme. Kompuroimme ulos niin nopeasti, kuin kykenimme ja seurasimme häntä mahdollisimman rauhallisesti, vaikka olimmekin aivan järkyttyneinä ja innoissamme. Laskin päätäni hieman ja vetäisin väristen henkeä yrittäessäni rauhoitella hermojani.
Päällikkö katsahti meihin huvittuneesti ja heilautti päänsä taakse mylvähtäen mahtavalla äänellä kutsuen koko heimoa kokoontumaan.
“On aika nimetä kolme uutta soturia joukkoomme”, Hän aloitti ja silmäsi väkijoukkoa ympärillämme silmät leimuten mahtavasti. Oli syynsä, miksi hän oli erinomainen päällikkö ja kunnioitettu sellainen.
“Mitä mieltä te olette”, Virnir kysyi koko heimolta ja he mylvähtelivät, kynsivät maata ja pamauttelivat siivillään vastaukseksi. Vastaus oli hyväksyvä ja se riitti Virnirille. Hän katsoi meihin tyytyväisen oloisena ja korjasi asentoaan. Silmäni loistivat kirkkaasti, kun vilkaisin mestariani kohti, joka virnisti leveästi minulle.
“Heimo on osoittanut tahtonsa, olette valmiita heidän mielestään, mutta ajattelevatko valtiaat samaa, sen saamme nähdä”, Päällikkö murisi meille.
Koko heimo alkoi murisemaan meille paljastaen hampaansa hetkeksi Kallioheimon ikivanhojen siirtymäriittien mukaan toimien. Me emme osoittaneet reaktiota murinaan vaan katsoimme suoraan eteenpäin liikkumattomina. Heimotoverimme alkoivat kiertää meitä, kuin saalistaan jahtaavat sudet edelleen matalin äänin muristen. Ainoastaan päällikkö seisoi ringin keskellä kanssamme katsellen tapahtumia tyynesti.
Erion asteli hiljaa luokseni ringistä muristen hieman ja nostin leukani ylös paljastaen haavoittuvan kohtani mestarilleni.
Hän iski nopeasti, kuin käärme ja puri leukansa hetkeksi kiinni aivan leukani alta puristaen hengitystieni kiinni ja tunsin hieman kipua, mutten osoittanut sitä. Pieni määrä verta valui haavoistani ja mestarini päästi irti vetäytyen takaisin väkijoukkoon. Vedin hitaasti henkeä ja laskin leukani takaisin alas väristen hieman, mutta en pelosta vaan odotuksesta.
Sulkerin ja Dimen mestarit tekivät samoin yksi kerrallaan ja poistuivat takaisin kiertävään ryhmään meitä tarkkaillen.
Sillä hetkellä, kun he pysähtyivät, valtava tuulenpuuska iskeytyi sisään luolaamme hirvittävällä voimalla lähes paiskaten minut ympäri. Iskin kynteni syvälle kiveen yrittäen vastustaa tuulen mahtavaa voimaa. Sillä hetkellä uskoin, että Veviam oli lähettänyt tuulen luoksemme osoittaakseen oman mielipiteensä nimittämisestämme. Tuuli lakkasi äkkinäisesti ja korjasin kyyryn asentoni kiireesti ja irrotin otteeni maasta.
“Valtias Veviam osoitti suostumustaan ja hyväksyy teidät”, Saphire ilmoitti ja levitti siipiään hieman tyytyväisen näköisenä.
“Olette nyt sotureita, menkää kiertämään reviiriämme kuun nousemiseen asti hiljaa”, Kumarsimme ja lähdimme lentämään, mutta emme yhdessä vaan lensimme omille teillemme kukin. Meillä ei ollut lupa laskeutua ennen, kuin kuu olisi korkeimmillaan. Ajatukseni myllersivät päässäni ja vapisin hieman nyt, kun kukaan ei ollut näkemässä minua.

Nimi: Heullur

15.01.2019 12:04
Sonni riehui villisti paiskoen minua ympäriinsä ja lopulta otteeni lipesi ja paiskauduin ilmaan ja tömähdin lumiseen maahan kompuroiden kömpelösti. Mikään ei ollut murtunut, mutta olin pahasti ruhjeilla. Leukaani, niskaani sekä etukäpäliini sattui myös aika paljon, mutta muuten olin kunnossa. Vanior oli päässyt takaisin ilmaan ja Erion oli tullut luokseni kävellen murtunutta siipeään varoen. Nousin jaloilleni tutisten hieman ja silmäsin Sonnia, jonka me olimme sokaisseet.
“Oletko kunnossa”, Mestarini kysyi hiljaa samalla, kun liikuimme mahdollisimman sonnista ja tapahtuvasta kamppailusta.
“Olen, mikään ei ole murtunut, mutta en usko, että minusta on enää hyökkäämään sen kimppuun”, Murahdin ja yritin taivuttaa kipeää niskaani. Olin roikkunut sonnin naamassa hampaillani epätoivoisesti ja niskani oli lukkiutunut kivuliaasti, kun se oli yrittänyt ravistella minua irti itsestään. Mestarini murahti hieman ja silmäsi haavoittunutta siipeään huolestuneen ja ahdistuneen näköisenä.
Liikuimme hitaasti kauemmaksi taistelualueelta ja lopulta Saphire lennähti luoksemme ja laskeutui viereemme Suoheimon ja Metsäheimon parantajan kanssa.
Huokaisin hieman ja asetuin mukavasti antaen parantajien tutkia niskaani ja leukojani, sekä ruhjeitani, kun saphire itse tutki Erionin murtunutta siipeä tarkasti. Taisteluun oli etäisyyttä noin 150 metriä, joten kykenimme vetämään henkeä. Parantajat käskivät minun venytellä, vaikka se sattuisi tai minä jäykistyisin entistä kivuliaammin. Murahdin hiljaa vastaukseksi ja taivutin niskaani hieman ja se teki kipeää.
Parantajat keskittyivät hoitamaan Erionin siipeä ja sitomaan sitä aloilleen, että se voisi alkaa parantumaan oikeaan asentoon.
Pian saimme myös yhden Metsäheimolaisen ja kaksi suoheimolaista seuraamme. Metsäheimolainen oli saanut osuman sarvesta, kun oli laskeutunut sonnin lapaa vasten ja hänen otsansa oli pahan näköisesti veressä. Toinen suoheimolainen oli murtanut kaksi kylkiluuta ja vasemman etukäpälänsä eikä hän voinut liikkua juuri ollenkaan ilman hirvittävää kipua.
Parantajilla oli kiire häntä hoitaessa samalla, kun toinen suoheimolainen Makasi maassa Huohottaen ja oli aika selvää, että hänen lapansa oli sijoiltaan.
Suoheimon parantaja antoi muiden huolehtia luitaan murtaneesta soturista ja alkoi tutkia Naaraan sijoiltaan olevaa lapaa. Ruhjeeni olivat alkaneet sykkiä kivusta ikävästi, vaikka yritin olla huomioimatta sitä. Vammojeni painaminen lumeen auttoi kipua vastaan, joten keskityin toimimaan niin. Laskeuduin lopulta kokonaan makuulle ja painoin leukani lumeen huokaisten raskaasti uupumuksesta ja huolesta.
Sonni oli edelleen voimissaan vaikkakin sen veri oli tahrinut maan sen ympärillä, punaisin laikuin.
Toivoin, ettei kukaan vahingoittuisi liian pahasti tai kuolisi kamppailun aikana. Kaikki haavoittuneet vilkuilivat sonnia kohti valppaasti, ettei se pääsisi liian lähelle meistä, mutta ainakin se oli sokea, joten se ei onnistuisi tähtäämään tarkasti. Dime ja Sulker olivat jossakin joukon mukana, mutta ainakin he eivät olleet loukkaantuneet. Hyökkäykset olivat paljon aggressiivisempia ja niitä oli paljon enemmän, kuin alussa.
Tiesin, että tässä tulisi kestämään vielä jonkin aikaa, joten minulla ja muilla haavoittuneilla oli aikaa levätä ennen, kuin pääsisimme lähtemään leireihimme.
Saattaisin päästä, jopa auttamaan lihan kantamisessa, jos parantajat sallisivat sen. Murisin hieman ja hieroin leukaani lunta vasten hieman harmistuneena siitä, että kamppailuni oli päättynyt jo, mutta samalla olin helpottunut, ettei minun tarvinnut kamppailla tässä kunnossa. Erion asteli luokseni ja asettui viereeni murahtaen asettuen osittain kyljelleen, jotta haavoittunut siipi pysyisi mahdollisimman kaukana maasta.
“Olen muuten kiitollinen siitä, että tulit auttamaan minua, mutta jos olisit, haavoittunut pahasti olisin purrut sinulta siipijänteet irti”, hän murisi lempeästi.
Tiesin, että hän oli huolissaan minusta, mutta kykenin näkemään ylpeyden hänen silmissään. Päästin pehmeän mörähdyksen rinnastani ja heilautin pyrstöni hieman. Leukoihini ja käpäliini i enää sattunut, mutta ruhjeeni ja niskani olivat edelleen kipeitä. Nuolaisin hieman lunta suuhuni ja annoin sen sulaa vedeksi ennen, kuin nielaisin sen ja toistin tämän muutaman kerran ennen, kuin kyllästyin ja vain katselin saaliimme kaatoa.
Lopulta näin sen yhden hetken, jota kaikki lohikäärmeet olivat odottaneet. Otus kaatui hetkeksi etupolviensa varaan horjuen.
Useampi lohikäärme oli heti puremassa ja raapimassa sen haavoittunutta kohtaa, mutta he päästivät melkein heti irti tarkkaillen sitä. Veri valui jo valtoimenaan Sonnin kaulasta, mutta se pääsi vielä ylös, tosin horjuen ja vapisten, mutta kuitenkin. Nostin pääni ylös lumesta ja katsoin uudella kiinnostuksella tapahtumia edessämme, kun voittomme alkoi näyttää entistä varmemmalta.

Nimi: Heullur

14.01.2019 14:07
Kallistin kehoani tuulta vasten murahtaen hieman, kun jouduin hieman turhan lähelle Dimeä, joten laskeuduin alemmaksi takaisin omalle paikalleni vetämällä siipiäni lähemmäksi kehoani. Jouduimme hidastamaan Suoheimolaisten tahtiin, joten minun ei tarvinnut räpytellä siivilläni juuri lainkaan, vain liidellä muiden mukana. Annoimme heimojemme sekoittua keskenään sen verran, että, lensimme yhtenä ryhmänä ja päälliköt lensivät kärkeen.
Lensin Dimen ja Sulkerin lähellä ryhmän alapuolella pitäen hieman etäisyyttä muihin lohikäärmeisiin, joita emme tunteneet.
Muutama muu oppilas lensi ryhmän alapuolella etäämmällä meistä. Ison ryhmän mukana lentämisessä oli kyllä huonot puolensa. Tämän takia siis lensimme vain pienissä ryhmissä tai yksin, tämä oli ärsyttävää hidastella, en ollut tottunut siihen. Lopulta saimme Sonnia kiusaavat lohikäärmeet ja saatoin tuntea koko ryhmän innostuvan kunnolla, kun he tarkastelivat saalistaan innokkaasti, mutta valppaasti.
Murisin hieman malttamattomasti, kun sonni mylvähti raivokkaasti ja kavahti kahdelle jalalle ja iski etujalkansa maahan mahtavasti tömähtäen.
Lohikäärmeet karjahtelivat ja murisivat sille vastaukseksi alkaen jakaantua ja kiertää sonnia ilmasta valmistautuen, käymään sen kimppuun. Vilkaisin Dimea ja Sulkeria ja kiihdytimme lähimmän oman heimolaisemme luokse jättäen muut oppilaat taaksemme helposti. Vanior murahti meille ja silmäsi sonnia huuliaan nuollen.
“Te olette saaneet luvan osallistua jahtiin, kun kerran olette lähellä tulla sotureiksi, näyttäkää mihin pystytte älkääkä olko typeriä”, hän murahti meille tiukasti.
Glader sukelsi uskomattoman nopeasti ja taidokkaasti sonnin takaa iskeytyen sen selkään ja raastaen sen paksua nahkaa, vain muutaman sekunnin ennen, kuin hypähti takaisin ilmaan väistäen eläimen ympäri kiepahtamisen helposti. Hän ei ollut juurikaan vahingoittanut sitä, mutta näin pienen määrän verta tihkuvan hyökkäyskohdasta, joka alkoi innoittamaan lohikäärmeitä hyökkäämään.
Se oli ilmeisesti sovittu merkki, sillä Gladerin hyökkäyksen jälkeen kaikki heimot aloittivat aktiiviset hyökkäyksensä ja kaikki muut mylvähtelivät ja tekivät valehyökkäyksiä auttaakseen oikeita hyökkääjiä.
Näin kahden suoheimolaisen valmistautuvan iskuun, joten tein valinnan syöksyä aivan otuksen naamaa kohti ja tehdä sulavan väistöliikkeen, kun sonni yritti osua minuun samalla, kun Suoheimolaiset osuivat sen hartioihin yrittäen osua sen haavoittuneeseen kaulaan ja toinen heistä onnistuikin puremaan hampaansa hetkeksi kiinni haavoittuneeseen kohtaan ennen, kuin hänen oli pakko irrottaa, ettei otus tappaisi heitä.
Sonni mörisi vihaisesti ja alkoi pokkuroida ympäriinsä vihaisesti heiluttaen päätään ympäriinsä ilmassa yrittäen osua meihin.
Halusin yrittää hyökkäämistä, mutta en ollut löytänyt sopivaa hetkeä iskeä tai syöksyä, joten jouduin tyytymään liitämään sen yläpuolella valppaana. Dime ja Sulker kiersivät kumpikin omaan tahtiinsa koko valtavan ryhmän mukana. Koko valtava ryhmämme kiersi korkeana tornadona sonnin yläpuolella karjahdellen, äristen ja siivet jyristen. Silloin näin tilaisuuteni ja syöksähdin kohti Sonnia takasivulta vauhdikkaasti käyttäen omaa erikoishyökkäystäni.
Laskin etujalkani alas kääntäen ne ympäri ylivenyvien nivelieni avulla levittäen siipeni juuri ajoissa antaen kynsieni upota sen kaulan haavoittuneeseen kohtaan juuri, kun se kallisti päätään minua kohti.
Pyyhälsin ohitse antaen kynsieni repiä sen kaulaa pahasti ja ennen, kuin eläin ehti reagoida olin jo korkealla ilmassa. Se mylväisi ja ravisteli päätään vihaisesti. En ollut tehnyt niin paljon vahinkoa, kuin olisin halunnut mutta haava sen kaulassa oli auennut uudestaan ja siitä valui verta. Ei paljon, mutta riittävästi, että sen voisi kaataa verenvuotoon, jos kaikki tähtäisivät samaan kohtaan, kuin minäkin, mutta se olisi haastavaa.
Eturaajojani särki hieman, mutta se ei haitannut tällä hetkellä kovinkaan paljon, kunhan en tekisi tuota liian monta kertaa.
Iskin siivilläni ja tasasin lentoni tarkkaillen kohdettani, joka riehui edelleen hieman, mutta se oli selvästi uupunut valvotusta yöstä. Erion pyyhkäisi viereeni ketterästi ja virnisti minulle ylpeä ilme naamallaan. Hänen katseensa kääntyi takaisin kohti Alkuhärkäsonnia ja hän teki sulavan syöksähdyksen alemmaksi, joka luultavasti näytti uhkarohkealta muille heimoille, mutta aivan normaalilta meikäläisille.
Varion hyökkäsi härän niskaan ja upotti hampaansa hetkeksi sen haavoittuneeseen kohtaan repäisten palasen irti, mutta ei ollut kyllin nopea pääsemään pakoon heti.
Hän lennähti ja putosi maahan sen taakse, muttei vaikuttanut haavoittuneen pahasti tai murtaneen luita. Erion karjaisi, kun sonni kääntyi ja syöksähti hänen veljeään kohti silmät vihaisesti leimuten. Soturi iskeytyi sen pään sivuun ja pureutui sonnin vasempaan silmään veljeään suojellakseen. Sonni käänsi päätään ja iski Erionin kylkeensä. Kykenin näkemään miten, hänen siipiluunsa napsahti poikki.
Ei käy. Iskin siipeni kylkiini ja pudottauduin täyttä vauhtia kohti eläintä, kun Erion putosi kauemmaksi saaliistamme.
Sonni oli hetken aikaa ymmällään ja yritit katsella ympärilleen nähdäkseen, missä sen kimppuun käynyt lohikäärme oli ja juuri, kun sen katse kohdistui Erioniin levitin siipeni aivan sen naaman edessä hidastaakseni vauhtiani juuri ennen osumaa. Iskeydyin otuksen naamaan ja iskin kynteni tiukasti syvälle sen luiden väliin äristen raivokkaasti.
Eläin alkoi riehumaan ja alkoi loikkimaan ympäriinsä yrittäen paiskata minut irti itsestään, mutta onnistuin vetämään pääni taakse ja upottamaan hampaani sen toiseen silmään sokeuttaen sen lopullisesti.

Nimi: Heullur

11.01.2019 12:29
En nukkunut kovinkaan hyvin yöllä eikä sillä ollut mitään tekemistä alkuhärkien kanssa, vaan siitä osasta lapsuudestani, jonka olin yrittänyt työntää pois mielestäni. Olin onnistunut kuitenkin pakottamaan itseni unohtamaan tai ainakin työntämään ajatukset pois mielestäni ja keskittymään tulevaan alkuhärkäjahtiin, vaikka se olikin ollut todella vaikeaa. Halusin upottaa kynteni sonnin lihaan ja repiä, mutta tiesin, että minun täytyisi odottaa ja olla kärsivällinen.
Nousin varovaisesti Dimen ja Sulkerin viereltä ja astelin mahdollisimman hiljaa ulos luolastani pää edelleen hieman sekaisin, mutta olin jo paljon paremmassa kunnossa.
Lensin ulos leiristä ja kaarsin lammen luokse ja painoin pääni hetkeksi pinnan alle ja pidin sitä siellä hetken aikaa. Nostin päätäni ja annoin veden valua suomujani pitkin rauhoittavasti ja tunsin viimeinkin ajatusteni kirkastuvan. Huokaisin helpotuksesta ja katsoin tähtitaivasta pohtien, pääsisinkö ikinä tästä ongelmastani eroon, vaikka omalla tavallani en koskaan haluaisi päästää irti... Hänestä.
Koko kehoni värähti ja ummistin silmäni ja annoin pääni lysähtää alas surkeasti huokaisten.
En liikkunut paikaltani pitkään aikaan, kunnes tunsin kevyen tuulen kasvoillani, joten avasin silmäni ja näin auringon ensimmäiset säteiden alkavan hehkua lämpimästi taivaanrannassa. Palasin luolaan ja asetuin makuulle tovereideni viereen vilkaisten Firneniä ja Kirdukia, jotka nukkuivat hieman kauempana meistä vanhemmista oppilaista toisiaan vasten.
Kiersin pyrstöni ympärilleni ja laskin pääni pyrstöni päälle huokaisten hiljaa ummistaen silmäni ja onnistuin jotenkin nukahtamaan.

Havahduin hereille, kun Dime näykkäisi niskaani leikkisästi, joten ponkaisin ylös yllättyneenä ja Sulker naurahti huvittuneena itseään ravistellen. He astelivat ulos luolasta innokkaina ja annoin heidän intonsa tarttua minuunkin seuratessani heitä ulos. Kyyristyin leikkisästi ja sähisin muka vihaisena ja näykkäisin hänen pyrstönsä päätä saaden hänet kiepahtamaan ympäri pirteästi ja pamauttamaan minua päähän leikkisästi.
Virnistin ja sihisin matalalla äänellä valmiina ponnistamaan ystäväni kimppuun, mutta Sulker kävi leikkisästi kimppuuni sivultani ja onnistui kaatamaan minut.
Painimme hetken aikaa, kunnes sain Sulkerin pois kimpustani, kun Dime puri hänen pyrstöään leikkisästi muristen. Sulker kääntyi näykkäämään hänet irti, joten onnistuin ponkaisemaan ylös ja tyrkkäisin häntä voimakkaasti kääntyneeseen kylkeen ja kaulaan kaataen hänet kyljelleen. Jouduin kiskaisemaan pyrstöni hänen altansa, joten hän onnistui rimpuilemaan irti otteestani samalla, kun kiskaisin pyrstöni vapaaksi.
Firnen ja Kirduk seurasivat rajua leikkiämme silmät laajentuneina ilmiselvästi haluten mukaan, mutta silti he tajusivat, että meidän painimme oli turhan rajua heille.
Puuskahdin hieman, kun Dime ja sulker aloittivat oman paininsa yhdessä, joten hypähdin Sulkerin suvulle ja nappasin hänen toisen etukäpälänsä suuhuni tiukasti, mutta varoin hampaitani, jotten vahingoittaisi ystävääni. Sulker sihahti yllättyneesti ja päästi irti Dimestä saaden hänet kimppuunsa toiselle kyljelleen ja yhdessä saimme hänet lopulta kuriin voitokkaasti virnistellen ja hengästyneesti nauraen ikävät ajatukseni täysin kadonneina.
Glader murahti meille tiukasti, mutta kuitenkin huvittuneesti ja päästimme Sulkerin ylös katsoen vanhaa soturia viattomasti edelleen hieman hengästyneenä.
Hän pudisti päätään ja, jatkoi matkaansa Emojen pesään, katsastamaan oliko Raia kunnossa ja pärjäisikö hän täällä vanhusten ja kumppaninsa kanssa. Ravistelin itseäni tarmokkaasti ja nauroin ystävieni kanssa hetken aikaa. Halusin kuitenkin päästä metsästämään alkuhärkiä varsinkin nyt, kun mieleni oli selkeämpi, kuin aikaisemmin ja se piristi minua hieman, vaikka en näyttänytkään tunteitani ystävilleni.


Lopulta lähdimme kokoontumispaikalle innokkaina, mutta tällä kertaa Firnen, Kirduk ja heidän mestarinsa eivät tulleet mukana.
Me olimme viimeisiä paikalla, mutta me olimme löytäneet kohteemme ja muutama meidän heimostamme vahti sitä tälläkin hetkellä. He olivat pitäneet sen hereillä koko yön ja uuvuttaneet sitä parhaansa mukaan. Nyt oli toiminnan aika ja saatoin tuntea lohikäärmeiden sotaisan luonteen heräävän sisälläni tulevaa kamppailua odottaessani ja saatoin nähdä sen muissakin lohikäärmeissä, joiden silmät leimusivat innosta.
Bellumin luonto heräsi aina lopulta kaikissa ja se yhdisti meitä voimakkaalla tavalla.
Emme laskeutuneet vaan lensimme heidän ylitsensä ja kaksi muuta heimoa lähtivät peräämme lentäen. Metsäheimolaiset olivat nopeita käännöksissä ja kohtalaisen nopeitakin ja suoheimolaiset olivat yleensä hitaampia, mutta vankempia ja suurempia, mutta Kallioheimolaiset olivat nopeita kestäviä lentäjiä, jotka eivät pelänneet korkeuksia edes todella pahoissa tilanteissa. Kaikilla oli heikkouksensa ja etunsa kamppailussa, mutta jos kamppailimme yhdessä, kykenimme kaatamaan suurta riistaa.

Nimi: Heullur

10.01.2019 10:01
Lensin Dimen ja Sulkerin kanssa pellon ylitse etsien mahdollista saalista, ja huomiomme samalla minne alkuhärät olivat liikkuneet huomista metsästystä varten. Tiesin, että meille oli annettu tämä tehtävä, koska emme malttaneet pysyä aloillamme, odottaessamme ensimmäistä alkuhärkäjahtiamme muiden heimojen kanssa. Tiesin, että se olisi vaarallista, mutta olin silti innoissani tulevasta kamppailusta.
Alkuhärät kohottivat katseensa meihin, kun lensimme niiden ylitse ja kuulin niiden sonnin mörähtävän haastavasti.
Ne tiesivät, että me emme olleet vielä saalistamassa, mutta ne tiesivät, että sen aika olisi aivan pian ja ne valmistautuivat puolustautumaan. Meidän täytyisi löytää yksi härkä, joka olisi erillään tästä laumasta ja liikkuisi yksin. Emme ikinä onnistuisi tappamaan yhtäkään niistä, jos ne olisivat laumansa luona ja yhden eristäminen olisi, todella vaikeaa ellei mahdotonta.
Kiersimme niittyä vauhdikkaasti ja päätimme hajaantua eri suuntiin nähdäksemme kaiken mahdollisen.
Kun palasimme toistemme luokse Sulker kertoi nähneensä yksinäisen nuoren härän niityn reunassa ja sillä oli haava kaulansa sivulla. Se oli luultavasti yrittänyt haastaa johtavan sonnin ja saanut nenilleen. Meillä oli aito kohde nyt ja koska se oli haavoittunut se helpottaisi asiaa heimojen kannalta suuresti. Lähdimme lentämään kohti leiriä innokkaina ilmoittamaan havaintomme Virnirille ja muille.
Lensin vauhdilla luolaan ja jouduimme liukumaan hetken aikaa luolan pohjaa pitkin kömpelösti saaden kaikkien huomion hetkeksi meihin.
Ravasimme päällikkömme luokse innokkaina ja kumarsimme kömpelösti innokkuutemme takia ja nousimme ylös turhan nopeasti, jotta kumarrus olisi ollut todella kohtelias, mutta näin ettei se haitannut Virniriä kovinkaan paljon.
“Näimme yhden sonnin, joka oli ajettu pois laumasta ja se oli haavoittunut”, Sulker sanoi innokkaasti ja näin, kuinka kiinnostus heräsi päällikön silmissä ja hän kutsui Kikirin, Gladerin ja Liquarin luoksemme. Hän käski Sulkerin näyttämään heille missä sonni oli, jotta voisimme tarkkailla sen liikkeitä ja alkaa tekemään tarkempia suunnitelmia sen kaatamiseen muiden heimojen kanssa.
“Tule minulla on jano”, Dime sanoi ja pukkaisi minua leikkisästi kylkeen ja hölkkäsi kohti luolan suuaukkoa ja seurasin perässä.
Palasimme luolaan nuollen huuliamme ja asetuimme oppilaiden luolan edustalle katsellen heimon toimia ja sukien suomujamme ja siipiämme. Siistin kynteni ja käpälieni välit tarkasti saadakseni suomut mukavan kiiltäviksi. Dime oli taipunut sukimaan siipiensä sisäpuolen niveliä. Nousin istumaan ja annoin siipieni levitä kokonaan ylös ja tarkastin niiden pintaa tarkasti, ettei likaa jäisi, johonkin epämukavaan kohtaan ja se hiertäisi siipeäni.
Nuolaisin huuliani laiskasti, kun sain työni valmiiksi ja annoin siipieni laskeutua alas ja laskostin ne sulavasti kylkiäni vasten, asettuen mukavasti makuulle.
Dimekin lopetti itsensä sukimisen ja asettui mukavasti silmät edelleen raollaan katsellen leirin tuttuja toimia. Odottelimme Sulkerin paluuta leiriin ja torkuimme sitten yhdessä kyljekkäin jakaen lämpömme toistemme kanssa. Havahduimme kuitenkin, kun kuulimme Virnirin äänekkään mylvähdyksen luolan keskiosasta ja nousimme jaloillemme.
“Firnen ja Kirduk ovat kyllin vanhoja tullakseen oppilaiksi”, päällikkö mörisi ja heilautti pyrstöään sulavasti kietoen sen käpäliensä ympärille istahtaen maahan.
Kaksi nuorukaista seisoivat hänen kummallakin puolellaan vavisten innosta. Vaihdoimme pirteitä katseita Sulkerin ja Dimen kanssa ja keskityimme tapahtumiin. Virnir odotteli hetken aikaa, kunnes kaikki olivat hiljaa katselemassa tapahtumia. Oli mukavaa saada uusia oppilaita pesäämme, mutta tiesimme etteivät heitä päästettäisi saalistamaan alkuhärkiä vielä tällä kertaa, joten heistä ei tarvinnut huolehtia liian paljon ainakaan vielä.
“Clor sinä opettanet Firnenille kaiken mahdollisen, ja teet hänestä hurjan soturin, josta jopa Bellum olisi ylpeä”, Virnir sanoi ja Clor hypähti eteenpäin kolmella jalallaan ylpeän näköisenä.
“Olet vammastasi huolimatta yksi hurjimmista ja taitavimmista sotureistani ja oletan, että opetat hänelle kaiken minkä tiedät”, Virnir sanoi ja Firnen kipitti eteenpäin Clorin luokse ja he koskettivat kuonoja kevyesti ja sitten Firnen seurasi Cloria kohti leirin suuaukkoa, mutta he istuivat vielä kuulemaan kenestä tulisi Kirdukin mestari.
Kirdukin mestariksi ilmoitettiin Shikir ja he lähtivät antamaan nuorille ensimmäistä lentotuntia ja se herätti sekä miellyttäviä, että epämiellyttäviä muistoja mielessäni.
Värähdin hieman ja työnnyin luolaani yrittäen työntää ikävän ajatuksen pois mielestäni. Onnistuinkin siinä aika hyvin, kun Dime ja Sulker liittyivät seuraani ja painautuivat minua vasten unisina. Mörähdin hieman tyytyväisesti ja painauduin tiiviimmin tovereitani vasten.

Nimi: Heullur

10.01.2019 08:16
Metsäheimo saapui hieman myöhemmin, mutta emme joutuneet odottamaan kovinkaan kauan. Rupattelimme muiden oppilaiden kanssa uteliaina. Emme juurikaan päässeet keskustelemaan muiden heimojen kanssa tällä tavalla kovinkaan usein ja me kaikki nautimme uusista kasvoista. Siniharmaa Suoheimon oppilas, joka esittäytyi Mamboksi, oli hypähtänyt läheiselle kivelle ja jutteli kanssamme pirteästi.
Kohotin katseeni, kun näin Metsäheimolaisten saapuvan ja muut seurasivat katsettani taivaalle, kun Hiithin johtama joukko saapui.
“Tiedättekö miten nämä yleensä menevät”, kysyin muilta uteliaasti ja katsahdin heihin sivusilmällä. He kohauttelivat harteitaan ja seurasivat Metsäheimolaisten laskeutumista kiville uteliaasti, mutta valppaasti. Kaikki kolme päällikköä olivat kaikista korkeimmilla kivillä ja parantajat olivat kokoontuneet yhteen keskustelemaan yhdessä.
Flow kietoi pyrstönsä ylväästi kiven ympärille ja tervehti Hiithiä kohteliaalla nyökkäyksellä, kun tämä laskeutui hänen viereensä.
Virnir murahti oman tervehdyksensä ja katsahti kaikkiin lohikäärmeisiin, jotka olivat saapuneet. Odottaen, että he asettautuisivat aloilleen. Kun kaikki olivat aloillaan, hän heitti päänsä kohti taivasta ja mylväisi mahtavalla äänellä ja kääntyi katsomaan meitä. Kaikki vaihenivat välittömästi ja kohottivat katseensa päälliköitä kohti.
“Meidän täytyy alkaa suunnittelemaan alkuhärkäjahtia, jotta me emme muutu liian nälkäisiksi ja heikoiksi ennen aikojaan”, Virnir sanoi ja näin hänen kynsiensä raapivan kiveä vasten, kun hän puhui meille.
“Olen samaa mieltä Virnir, vaikka meillä riittäisi kalaa, emme voi metsästää järveä tyhjäksi nälän aikana”, Flow sanoi matalalla äänellään ja nyökkäisi Virnirille. Hiith nyökkäisi sanomatta vielä mitään, mutta osoitti olevansa samaa mieltä. Vilkaisin Dimeä ja Sulkeria innokkaasti ja käännyin sitten takaisin kohti päälliköitä. He vaihtoivat muutaman sanan hiljaa keskenään, ennen, kuin he jatkoivat kaikille puhumista.
“Tasan kahden päivän kuluttua lähdemme yhdessä saalistamaan, otamme myös oppilaat mukaan oppimaan tästä ankarasta tavastamme”, Flow mörisi ja vilkaisi meidän suuntaamme.
Kaikki lohikäärmeet vilkaisivat meitä oppilaita ja käänsivät sitten katseensa takaisin päälliköitä kohti.
“Tapaamme täällä ja pysymme täällä niin kauan, kunnes olemme saaneet yhden niistä kaadettua”, Hiith sanoi vilkaisten kahta toista päällikköä, jotka nyökkäsivät. Ja niin se oli päätetty miten tulisimme toimimaan.

Nimi: Heullur

09.01.2019 10:17
Heräsin mylvintään ja ärinään. Silmäni rävähtivät ammolleen ja nostin pääni ylös nopeasti ja olin jo jaloillani ennen, kuin olin täysin hereillä. Syöksähdin ulos luolastani ja katsoin hämmentyneenä kahta lohikäärmettä, jotka kiersivät toisiaan sähisten ja muristen leuat hirvittävässä irvessä. Kalkir ja Clor sähisivät vihaisesti. Näin, että Kalkirin kyljessä oli pahan näköinen haava ja Clorin leuat olivat hänen veressään.
Virnirin karjahdus pysäytti riitapukarit paikoilleen ja päällikkö marssi raivoisan näköisenä heidän luoksensa silmät leimuten.
“Mitä ihmettä te kuvittelette tekevänne”, päällikkö sähisi heille ja paljasti hampaansa ilkeän näköisesti. Kumpikaan ei vastannut, mutta kykenin arvaamaan, että Kalkir oli soittanut suutansa hieman liikaa ja Clor olisi vastannut tuollaisella raivolla vain, jos puheena oli hänen puuttuva etujalkansa. Kaikki meistä tiesivät, että Clor oli nopea ja vahvempi, kuin miltä näytti eikä kukaan yleensä kiusannut häntä asiasta.
Saphir asteli paikalle rauhallisesti ja napautti Kalkiria päähän saaden tämän asettumaan makuulle ja sininen naaras alkoi huolehtimaan hänen haavastaan.
Dime ja Sulker olivat hiipineet viereeni katsomaan tapahtumia, muiden heimolaistemme mukana, mutta kun saimme ilkeän silmäyksen Clorilta vetäydyimme kauemmaksi ja muut jatkoivat omia toimiaan. Olin innoissani tulevasta kokoontumisesta ja aloin keskustelemaan siitä Dimen ja Sulkerin kanssa innokkaasti.
“Heräsin tuohon meteliin. Melkein luulin, että Bellum itse oli saapunut paikalle aloittamaan sodan”, Dime tirskui hieman, mutta vilkaisi ympärilleen varmistaakseen, ettei Clor kuullut häntä.
Murahdin huvittuneesti ja ravistelin päätäni ravistaakseni viimeisetkin unen rippeet pois. Nousin Kahdelle jalalle ja katsoin muiden päiden ylitse etsien Erionia, jotta voisin kysyä häneltä tulevasta kokoontumisesta ja pääsisinkö sinne mukaan. Näin, kuinka Clor marssi ärtyneen näköisenä kumppaninsa luokse emojen pesään ja nuuhkaisi varovaisesti naaraan kyljen vieressä kahta valkoista munaa ja antoi lihastensa rentoutua.
Kirduk ja Firnen Leikkivät emonsa ympärillä raisusti ja Shiver ajoi heidät ulos pesästä muka vihaisena ja asettui makuulle pesän suuaukon viereen katselemaan pienokaistensa painia.
Nuorukaisilla oli vielä hieman matkaa Oppilaiksi, mutta ei kestäisi kauan ennen, kuin ne liittyisivät pesäämme. Huokaisin hieman ja harkitsin hetken, palaisinko nukkumaan, mutta nuoret lohikäärmeet kompuroivatkin luoksemme innokkaasti. Dime murahti huvittuneesti, kun pienokaiset tulivat luoksemme.
“Pääsettekö te mukaan saalistamaan alkuhärkiä”! Kirduk kysyi innokkaasti ja katsoi meihin silmät innosta laajentuneena.
“Kaikki oppilaat pääsevät mukaan saalistamaan, tai ainakin tarkkailemaan aikuisia”, Sulker sanoi ja pukkaisi minua kuonollaan. Virnistin hieman leikkisästi ja innokkaasti vaikka emme olleetkaan vielä sopineet asiasta muiden heimojen kanssa vielä. Poikaset olisivat jatkaneet kiusaamistamme, mutta Shiver kutsui heitä takaisin luokseen. Hän oli hieman turhan suojeleva poikasistaan, mutta oli se ymmärrettävää, kun hänellä ei ollut kumppania auttamassa.
Aurinko oli vielä korkealla, joten meillä oli runsaasti aikaa tehdä jotakin, joten päätimme lähteä lentämään ja etsimään riistaa.

Palasimme vain yhden vuohen kanssa ja veimme sen varastoomme, jossa oli vain yksi vuohi koko heimolle. Meidän todellakin tarvitsi lähteä ankaraan alkuhärkäjahtiin pian ennen, kuin olisimme aivan liian nälkiintyneitä ja väsyneitä jahtaamaan niitä. Erion oli opettanut minulle, kuinka minun tulisi toimia alkuhärkiä metsästäessä, mutta hän oli myös varoittanut, että ne olivat nopeampia, kuin uskoisi niiden koosta.
“Lähdetään”, Virnir mylvähti ja hypähti ulos luolasta ensimmäisenä.
Lähes kaikki lähtisivät kokoontumiseen paitsi Clor, sylvia ja vanhukset, jotka jäisivät auttamaan emoja ja vartioimaan leiriämme ja tietenkin Kalkir, joka oli edelleen loukkaantunut. Vilkaisin Dimeä ja Sulkeria ja syöksähdimme ulos luolastamme vauhdilla ja pelkäämättä.
En ollut koskaan lentänyt koko heimon kanssa ja se oli hieman autoa, mutta kuitenkin innostavaa nähdä koko heimo ilmassa liikkuen yhtenä.
Suunnistimme kohti tapaamispaikkaa tasaisesti Virnirin, Scrillin ja Saphiren perässä. Huomasin Suoheimolaisten liikkuvan kokoontumispaikkaa kohti paljon matalammalla, kuin me ja he liikkuivat myös hieman hitaammin. Olimme perillä ensimmäisenä. Kokoontumispaikka oli suuri avoin alue, jossa oli paljon korkeita ja matalia kiviä ympäriinsä. Virnir laskeutui yhden korkeimman kiven päälle ja Scrill laskeutui sen lähesen kiven päälle, joka oli matalampi.
Katsoin minne Dime ja Sulker laskeutuivat ja liityin heidän seuraansa yhden isoimman kiven päälle, mutta se oli aika matalalla.
Erion ja Vanior laskeutuivat viereisen kiven päälle vierekkäin ja asettuivat mukavasti. Suoheimolaiset saapuivat, kun kaikki meistä olivat laskeutuneet ja alkoivat itsekin laskeutua kiville. Tunnistin sen saman Turkoosinsinisen naaraan, jonka olin nähnyt aikaisemmin ja murahdin hänelle tervehdykseni, kun hän laskeutui läheiselle kivelle aran näköisenä.

Nimi: Savolax

09.01.2019 08:28
Heullur: 20kp 22kp 17kp

Nimi: Heullur

08.01.2019 13:49
Laskeuduin sulavasti Suoheimon leiriin Vaniorin ja Erionin kanssa ja pistin merkille, että Suoheimon jäsenet silmäilivät meitä epäluuloisesti. Monet heistä olivat kosteita ja oletin sen tarkoittavan, että he olivat tulleet vedestä. Flow oli kääntänyt punaisen päänsä meitä kohti ja kietonut pyrstönsä ympärillensä. Hän oli kunnioitettu päällikkö ja vanhin heistä kaikista.
Tervehdimme Vanhaa päällikköä kunnioittavasti ja sitten suoristimme itsemme.
Katsoin muita lohikäärmeitä, kun Erion ilmoitti asiansa ja katseeni pysähtyi hetkeksi Turkoosin siniseen nuoreen naaraaseen, jolla oli pahan näköinen arpi naamassaan. Se oli todella vaikuttavan näköinen ja katsoin häntä hetken aikaa uteliaasti, kun tämä yritti kääntää päätänsä pois nolon näköisenä. Katsoin häntä vielä hetken aikaa uteliaasti ennen, kuin käänsin katseeni Flowia kohti kuullakseni päällikön vastauksen.
“Me tulemme paikalle”, Flow sanoi ja nyökkäsi ystävällisesti.
Se riitti meille ja kohosimme taivaalle vauhdilla. Vilkaisin vielä alaspäin Suoheimon leiriin uteliaasti ennen kuin sallin tuulen kiskaista minut kunnon vauhtiin kohti omaa reviiriämme. Pyörähdin ilmassa ja sallin kehoni kiepahtaa ympäri. Käännyin oikeinpäin ja murahdin tyytyväisesti itsekseni ja sain Vaniorilta pirteän silmäisyn. Lensimme kohti vuoria innokkaina pääsemään kotiin ilmoittamaan Virnirille tehtävämme suorittamisesta.
Pitkä lentomatka ei ollut läheskään niin rasittava, kuin mitä olin olettanut, mutta tunsin silti lievää rasitusta hartioissani ja siipilihaksissani.
En ollut koskaan lentänyt niin pitkää matkaa, mutta Kallioheimolaisena olin tottunut olemaan hyvinkin pitkiä aikoja ilmassa. Vuorille oli vielä useita kilometrejä matkaa, mutta Tiesin jaksavani sinne asti helposti. En harmikseni nähnyt yhtäkään vuohta vuoren rinteelle ja se palautti ajatukseni mahdolliseen alkuhärkäjahtiin. Ummistin silmäni hetkeksi ja lähetin rukoukseni Gaiulle mielessäni.
Sain lopultakin kotiluolamme näkyviini ja kiihdytin Erionin ja Vaniorin edelle Innokkaana pääsemään kotiin.
Minulla oli myös jano, joten suuntasin ensimmäisenä lammelle siivet tasaisesti kylkiäni vasten iskien. Laskeuduin aivan lammen viereen ja kurkotin kaulaani veden pinnan ylle. Siemaisin jäätävän kylmää vettä suuhuni hitaasti ja nautiskellen. Hörpin vettä hetken aikaa kuononi veden pintaa vasten. Nuolaisin huuliani estääkseni vesipisaroita putoamasta takaisin lampeen.
Käännyin ketterästi ja liisin sisälle luolaamme sulavasti kaartaen ja laskeuduin luolan lattialle kevyesti tömähtäen.
“Hiith ja Flow ovat luvanneet saapua kokoontumiseen”, Erion sanoi ja kumarsi hieman Virnirille kunnioittavasti. Virnir nyökkäsi tyytyväisen näköisenä ja kääntyi takaisin kohti Scrilliä Saphir vierellään ja alkoi puhumaan hänelle hiljaisella äänellä. Ilmeisesti hän antoi tälle opetusta tulevasta kokoontumisesta ja siitä, kuinka hänen tulisi käyttäytyä päällikön seuraajana muiden heimojen edessä.
Erion kutsui minut luokseen matalalla murahduksella ja istahdin hänen eteensä rennosti odotellessani hänen sanojaan.
“Sinun täytyy olla kunnioittava ja rauhallinen kokoontumisessa. Tiedät kyllä, kuinka käyttäydytään, mutta yritä olla paljastamatta heimomme salaisuuksia muille heimoille”, Hän totesi minulle ja pukkaisi minua toverillisesti lapaan kuonollaan. Ja asteli sotureiden luolalle lepäämään ennen, kuin meidän täytyisi lähteä seuraavana yönä.
Haukottelin ja venyttelin jalkojani ja selkääni nautiskellen vakaan maan tunnusta jalkojeni alla.
Astelin kohti oppilaiden pesää lihakset edelleen rasittuneina.

Nimi: Heullur

07.01.2019 13:18
Kurkotin kaulaani ulos luolastani kirkkaaseen auringonvaloon ja annoin pupillieni kaventua valossa. Puhahdin ja katsoin, kuinka höyry nousi sieraimistani kylmään talvi-ilmaan. Talvi oli upeaa aikaa, mutta ravinto oli vähäistä eikä naaras puolisia eläimiä saanut saalistaa talvi aikaan paljon, jotta eläimet pääsisivät lisääntymään. Päällikkö oli myös ilmoittanut, että saattaisimme joutua kutsumaan lohikäärmeiden neuvonpidon pian, jotta voisimme alkaa suunnittelemaan mahdollista alkuhärkäjahtia.
Vaikka me nuoremmat olimme innoissamme, kykenimme näkemään vanhempien sotureiden kasvoilta kireyttä ja ahdistusta tulevaisuudesta.
Tiesimme että alkuhärkäjahti oli hengenvaarallista, mutta pakollista, jos mitään muuta saalista ei vain kyetty löytämään. Kaikki heimot liittyivät yleensä jahtiin ja jakoivat saaliinsa mahdollisimman tasaisesti, ei ollut väliä kenellä oli eniten suita ruokittavana, kaikilla oli yhtä paljon menetettävänä, eikä meillä ollut varaa taistella keskenämme talven aikana, kun ruokaa oli muutenkin niin vähän. Sitä paitsi täysikasvuisesta alkuhärästä riitti kullekin heimolle yllin kyllin ruokaa jopa viikoksi.
Astelin leiriin vievän luolan suulle ja kurkistin alas silmät kirkkaina uteliaisuudesta, kun lumi kimalteli kirkkaasti reviirillämme.
Käännyin katsomaan Taakseni kuullessani askeleita ja yllätyin, kun Vanior asteli seuraani ja nyökkäsi minulle tervehdyksen. Erion saapui pian veljensä perässä ja loikkasi ensimmäisenä ulos luolastamme Vanior jäljessään ja minä seurasin vauhdikkaasti. Kiihdytin Erionin ja Vaniorin tahtiin ja liisin heidän perässään.
“Meidät lähetettiin tehtävälle. Kutsumme kunkin heimon päällikön tapaamiseen huomisyöksi, kun kuu on puolillaan”, Erion huusi tuulen ylitse minulle ja katsahti taaksensa varmistaakseen, että olin varmasti kuullut hänen sanansa.
Nyökkäsin hänelle innokkaasti silmät hehkuen malttamattomasta odotuksesta. Joutuisin lentämään pitkän matkan tänään, mutta pääsisin näkemään muiden heimojen leirit ja ainakin palasen heidän reviiristään. Epäilin tämän liittyvän Alkuhärkiin ja mahdolliseen hetkelliseen liittoon heimojen kesken, kun saalistaisimme yhden niistä hirmuista. Ne olivat aivan valtavia ja niiden nahka oli paksua ja kestävää. Tiesin, että siitä tulisi haastava tehtävä, mutta olin kuitenkin innoissani tästä tilaisuudesta.
Vanior vilkaisi minuun ja hipaisi kaulaani häntänsä päällä ja korskahti huvittuneesti samalla, kun iski siivillään päästäkseen hieman ylemmäksi väistääkseen minun siipeni.
Jatkoimme matkaamme ensimmäisenä kohti Metsäheimon reviiriä tasaista vauhtia, mutta voimiamme säästellen, ettemme uupuisi kesken kaiken. Tunsin intoa nähdä millaisilta muiden heimojen leirit näyttäisivät, he kun eivät asuneet luolissa korkealla vuorella kuten me. Siipeni iskivät kevyesti yhteen, kun katselin korkeita puita, joita kasvoi metsäheimon reviirillä liitäessämme niiden ylitse.
Lopulta näimme pienen kohdan mistä puuttui puita ja sukelsimme sinne.
Kaikki lohikäärmeet leirissä kohottivat päänsä meitä kohti ja kohottelivat siipiään yllättyneinä, nähdessään tunkeilijoita, toisesta heimosta. Laskeuduimme maahan ja laskostimme siipemme kylkiämme vasten liioitellun rauhallisesti. Vaaleanharmaa naaras lähestyi meitä ja silmäili meitä sinisillä silmillään puhtaalla päällikön arvovallalla.
“Hiith”, Erion ja Vanior avasivat siipiään hieman ja laskivat päitään osoittaakseen kunnioitusta, mutta ei aivan yhtä syvään kuin mitä osoittaisimme omalle päälliköllemme. Matkin heitä ja katsoin sitten ympärilleni uteliaasti. Muut lohikäärmeet katselivat meitä uteliaasti tajuttuaan, ettemme olleet hyökkäämässä.
“Mitä teette täällä”, Hiith kysyi ja kalllisti päätään aavistuksen verran.
“Virnir lähetti meidät ilmoittamaan kokoontumisesta huomisyönä”, Erion ilmoitti ja kaikki lohikäärmeet vilkaisivat toisiinsa ja alkoivat supattaa toisilleen. Hiith nyökkäsi ja katsahti muihin lohikäärmeisiin, jotka yhä kuiskivat hiljaisin äänin.
“Ilmoita, että me saavumme neuvonpitoon”, Metsäheimon päällikkö ilmoitti ja me levitimme siipemme välittömästi kohoten ilmaan kohisten. Sujahdimme puiden yläpuolelle ja suunnistimme kohti Suoheimon reviiriä vauhdilla. En ollut koskaan uinut, enkä juurikaan tuntenut halua sukeltaa pinnan alle, mutta se sai minut uteliaaksi Suoheimosta ja, siitä miten he elivät.
Kallistin itseäni ja liisin alemmaksi aivan veden yläpuolelle ja katsoin sen pintaa ensimmäistä kertaa näin läheltä.
Ojensin kynsiäni hieman ja kosketin vettä uteliaasti samalla, kun liisin sen tasaisen pinnan ylitse. Erion oli kerran selittänyt minulle, että virtaus pinnan alla oli voimakas, joten järven keskusosa ei koskaan jäätynyt. Vilkaisin ylös ja annoin tuulen nostaa minua ylemmäksi takaisin Erionin ja Vaniorin luokse Ja yritin nähdä missä Suoheimon leiri voisi olla.

Nimi: Heullur

01.11.2018 09:43
Venyttelin sipiäni laiskasti löhöillessäni Dimen ja Sulkerin kanssa Oppilaiden luolan edustalla odotellessani Erionia kertomaan minulle mitä minun tulisi tehdä tänään. Dime suki oransseja suomujaan siisteiksi ja kiiltäviksi tasaisin nuolaisuin karhealla kielellään. Taivutin päätäni nähdessäni liikettä sotureiden luolan edustalla ja tunnistin välittömästi mestarini tutut harmaat suomut ja keltaiset silmät.
Nousin jaloilleni murahtaen matalasti ja ravasin hänen luoksensa kynnet luolan kivistä pohjaa vasten napsahdellen.
“Päällikkö haluaa, että lähdemme kiertämään suurta niittyä, jos siellä olisi jotakin syötävää”, talvi teki tuloaan, joten ruuan saanti oli haastavampaa. Hypähdimme sulavasti ulos luolastamme ja lensimme kohti valtavaa niittyä, jota oli vaikea olla huomaamatta. Olin alkanut kasvaa Erionin mittaiseksi, mutta olin vielä pienempi, kuin hän. Tosin ruokahaluni oli vähentynyt huomattavasti enkä aina halunnut syödä joka päivä.
Silmäsin Alkuhärkiä, jotka edelleen laidunsivat niityllä vilkaisemattakaan meidän suuntaamme, niin paljon ne eivät meitä pelänneet.
Tuhahdin, kun näin tämän vuoden poikaset, jotka olivat jääneet henkiin ja irvistin hieman, kun näin niiden koon verrattuna niiden vanhempiin. Ne olivat valtavia, mutta kuitenkin pienempiä, kuin täysikasvuiset yksilöt. Muutama nuori kohotti katseensa meitä kohti uteliaasti, mutta menettivät kiinnostuksensa aika nopeasti, kun jatkoimme matkaamme niiden ylitse.
Murisin hieman, kun toisten lohikäärmeiden tuoksu kulkeutui kuonooni tuulen mukana ja vilkaisin Erionia, jonka lihakset olivat kiristyneet, mutta hän oli edelleen rauhallinen.
Painoin mieleeni, että Kaikilla heimoilla oli oikeus olla Niityllä ei vain meillä. Vaikka olikin inhottavaa jakaa tämä saalistusalue muiden heimojen kanssa se vain sattui olemaan pakollista. Näimme kaksi lohikäärmettä, jotka ilmiselvästi huomasivat meidät ja lähtivät tulemaan meitä kohti. Toinen oli nuori soturi ja toinen vanhempi soturi. Vanhempi oli siniharmaa naaras, joka oli rauhallinen, mutta aavistuksen kireä, kuten Erionkin, nuorempi uros oli väriltään sininen, mutta hänen siipensä olivat mustat.
“Murta, Ranor”, Erion murahti tervehdyksensä lähinnä Murtalle, joka nyökkäsi vastaukseksi ja katsahti sitten minuun.
“En tunne oppilaasi nimeä Erion”, naaras murisi, mutta ei vihamielisesti ja silmäsi minua tutkivasti. Erion kallisti päätään minua kohti ja selvästi odotti, että esittelisin itseni näille Metsäheimon lohikäärmeille. Ranor näytti hieman ärtyneeltä, sillä kukaan ei ollut kiinnostunut hänestä vaan minusta.
“Olen Heullur”, totesin ja katsoin kumpaakin toisen heimon lohikäärmettä suoraan silmiin osoittamatta pelkoa tai kiinnostusta vain kylmää kohteliaisuutta kumpaakin minua vanhempaa soturia kohtaan.
“Nyt voitte häipyä täältä, me olemme metsästämässä”, Ranor murisi paljastaen hampaansa uhkaavasti meille. Sähisin hänelle ja iskin siivelläni voimakkaammin kohotakseni korkeammalle, kuin nuori soturi. Ranor vastasi siihen välittömästi ja yritti syöksyä nopeasti eteenpäin, mutta olimme leijailleet ilmassa, joten hän ei liikkunut nopeasti, ja sitä paitsi olin paljon tottuneempi korkealla taistelun ja liikkumaan ankarien ilmavirtojen mukana. Pyörähdin sulavasti ja pamautin soturia naamaan pyrstölläni.
Iskin siipeni kylkeeni ja pudottauduin kohti maata kerätäkseni nopeasti vauhtia ja Ranos lähti välittömästi perääni raivosta äristen.
Avasin siipeni ja kohosin vauhdilla kohti taivasta ja huomasin, Ranorin liikkuvan paljon hitaammin, kuin minä ja kohosin myös nopeammin, kuin häin ja myös sulavammin. Käännyin ilmassa ja tein rajun kiepsahduksen ja iskeydyin Ranorin selkään muutamaksi sekunniksi raastaen hänen kylkiään ja jatkoin välittömästi matkaani kovaa vauhtia. Ranor mylvi raivosta, mutta Murta tömähti hänen kylkeensä sähisten vihaisesti.
“Me lähdemme nyt”, naaras sähisi ja puraisi Ranoria takareiteen, kun tämä ei vastannut ja sai tämän lähtemään liikkeelle poispäin niityltä.
Erion kaartoi luokseni ja antoi pyrstönsä osua napakasti päähäni siitä hyvästä, että olin taistellut Ranoria vastaan, mutta näin ylpeyden hänen silmissään, joten tiesin, etten ollut liian pahassa pulassa, sillä olin puolustanut itseäni ja oikeuttamme olla täällä niityllä haavoittumatta lainkaan. Kehräsin hieman matalalla äänellä ja lähdin seuraamaan Erionia kiertääksemme niityn kunnolla mahdollisen saaliin toivossa.

Nimi: Savolax

30.10.2018 12:30
Heullur: 25kp 12kp

Nimi: Heullur

01.10.2018 09:52
Vatsani murisi äänekkäästi ja herätti minut unestani. Sulker ja Dime loivat minuun osittain ärtyneitä ja osittain huvittuneita katseita, sillä vatsani oli herättänyt heidätkin. He nousivat jaloilleen ja minäkin nousin venyttäen siipiäni matalasti äristen. Käänsin päätäni ja nuuhkaisin haavojani, jotka olivat arpeutuneet mukavasti, mutta kutisevasti.
“Haluatko tulla mukaamme metsästämään, kuulimme, että Erion antoi sinulle vapaata tälle päivälle”, Dime sanoi ja ravisteli siipiän.
“Toki, on hirveä nälkä”, marisin hiljaa ärtyneenä ja kirosin hiljaa mielessäni, sitä faktaa, että lohikäärmeet olivat hyvin nälkäisiä haavoittuneena. Kumpikin oppilas naurahti huvittuneena ja ravasivat ulos luolastamme. Seurasin heitä hypähdellen ja katsahdin ympäri luolaamme nuolaisten huuliani hieman janoisena.
“Käyn hörppäämässä juotavaa lähteestä”, Sanoin ja odottamatta vastausta loikkasin ulos luolasta kaartaen kohti lähdettä ja lakeuduin sen viereen.
Kaksi muuta oppilasta laskeutuivat yllätyksekseni viereeni ja nojautuivat juomaan lähteestä ja otin heistä oitis mallia. Kirkasta viileää lähdevettä oli mahtavaa juoda. Myös Glader ja Scrill olivat paikalla juomassa. Scrill oli päällikkömme seuraaja, jonka takia häntä kunnioitettiin, mutta hänellä oli vielä pitkä matka päällikkyyteen.
Kumpikin uros murahti tervehdyksensä ja kohottivat sitten päänsä ja ravistelivat pisaroita suupielistään.
Dime hypähti ensin siivet ammollaan ja kaartoi ylemmäksi tuulten mukana odotellen meitä. Sulker loikkasi seuraavana ja minä seurasin innokkaasti, nyt vain nälkä vatsassani kuristen. Kaartelimme vuoren rinteen vieressä tarkkaillen alas, jotta näkisimme mahdollista saalista.

Nimi: Heullur

09.09.2018 13:26
Erion oli lähettänyt minut saalistamaan jotakin poikasille, mutta minulla oli koko päivä aikaa, joten liisin vain kevyesti tuulen mukana hädin tuskin siipiäni liikuttaen. Taivutin siipiäni hieman, kun tuuli kääntyi ja murahdin ärtyneenä, kun se pakotti minut kääntymään voimakkaasti.
Tunsin yllättäen, kun joku räsähti selkääni taivaalta ja upotti kyntensä syvälle lihaani saaden minut mylväisemään tuskasta.
Kiepahtaen ilmassa kivuliaasti pureutuen hyökkääjän takajalkaan raivokkaasti muristen. En voinut muutakaan, kun putosimme kohti maata nopeasti ja toinen tuntematon lohikäärme raastoi kylkiäni. Harmaa uros upotti hampaansa häntääni enkä voinut muuta, kuin ravistella päätäni voimakkaasti hänen jalkansa suussani ja tunsin veren roiskahtavan saaden lohikäärmeen vavahtamaan ja potkaisevan minut kauemmaksi levittäen siipensä.
Onnistuin levittämään siipeni vinkuen hieman kyljet särkien pahasti, mutta pakotin siipeni lyömään voimakkaasti päästäkseni korkeammalle, kuin toinen lohikäärme.
Minulla ei ole ollut vielä taisteluharjoitteluja, mutta vaistoni neuvoivat minua tietyn verran, jotta voisin tapella vastaan itseäni vanhempaa lohikäärmettä vastaan. Pistin merkille, että olin nopeampi, kuin toinen lohikäärme. En voinut kuitenkaan perääntyä tästä taistelusta. Näin myös toisen lohikäärmeen jalan vuotavan verta puremani jälkeen.
Pudottauduin ja onnistuin, kuin onnistuinkin upottamaan kynteni uroksen selkään, mutta en saanut otettani pysymään kiinni, joka aiheutti jotain onnekasta kynteni raastoivat hänen selkänsä verille, vaikka haavat eivät olleetkaan tappavia.
Mylvähdin haastavasti yllättyneelle urokselle, joka vastasi haasteeseeni omalla ärjäisyllään, joka katkesi kahden muun lohikäärmeen karjuntaan. Päämme kääntyivät ja näin mestarini Erionin ja hänen veljensä Vaniorin lentävän meitä kohti vauhdilla katseet tiukasti tunkeilijassa. Uros kiepahti ympäri ja yritti lähteä pakoon. En kuitenkaan voinut sallia sitä.
Siipeni puskivat minut vauhtiin ja iskeydyin uroksen selkään purren hänen kaulaansa äristen raivokkaasti.
Uros ei pudonnut, mutta hänen vauhtinsa hidastui ratkaisevasti, jotta kaksi heimoni jäsentäni saavuttivat hänet, purivat ja kynsivät häntä ilkeästi sähisten ja muristen. Ponkaisin vieraan selästä ja katsoin, kun vanhemmat urokset ajoivat tunkeilijat pois ja antoivat hänelle pahoja haavoja, jottei hän unohtaisi meitä ihan heti.
Läähätin hieman ja tunsin, että koko naamani oli veren peitossa, luultavasti tuon tunkeilijan verta ja hieman omaanikin.
“Oletko kunnossa”, Erion kysyi ja tutki haavojani kauempaa, sillä siipemme estivät meitä menemästä liian lähelle toisiamme. Kipu painoi kylkiäni ja pyrstöni juurta aika kovasti ja se sai minut roikottamaan päätäni ja läähättämään. Mestarini lennähti kauemmaksi ja kiersi minun taakseni päästäkseni alleni.
Hän salli minun laskeutua selkäänsä ja lähti lentämään kohti luolaa, jossa pidimme leiriämme.
Lepuutin leukaani hänen lapaansa vasten ja läähätin hieman. Vanior lensi edelle kertomaan parantajallemme. Shapir odotti meitä ja auttoi minut luolaansa mukavalle heinästä tehdylle pedille ja tunsin, kun hän alkoi huolehtimaan haavoistani. Naaras jauhoi jotakin yrttiä leuoissaan ja pyyhki kieltään käyttäen yrttiä haavoihini.
Sillä oli miellyttävä viilentävä vaikutus ja tunsin verenvuodon hidastuvan ja se sai minut huokaisemaan hiljaa tyytyväisesti.
“Haluan pitää sinut täällä vielä huomisen, jotta näen, että haavasi paranevat kunnolla”, punainen naaras sanoi ja töytäisi pääni sivua emomaisesti. Erion murahti hieman ja vetäytyi luolasta vilkaisten minuun huolissaan. Uros ei tavallisesti näyttänyt tunteitaan kenellekään muulle, kuin veljelleen Vaniorille ja se sai minut piristymään hieman.

Nimi: Varjolehti

08.09.2018 08:44
Heullur: 9kp, 8kp, 23kp

Nimi: Heullur

04.09.2018 09:34
Vavahduin hereille, kun mestarini sihahti korvaani ja nousin säpsähtäen pystyyn. Erion murahti ja vetäytyi luolasta antaen minulle hetken herätä kunnolla ja venytellä. Minun täytyi lähteä hänen kanssaan partioiman tänään. Avasin leukani mahtavaan haukotukseen ja ravisten itseäni murahtaen hivenen ärtyneenä.
Astuin ulos pesästä, jossa Sulker ja Dime edelleen nukkuivat kiepille kiertyneinä, kuin kaksi kasaa värikkäitä jalokiviä.
"Johan sinulla kesti, tule nyt Clor odottaa", Erion sanoi ja marssi valtavan luolamme suuaukolle, jossa jalkapuoli Clor meitä odotti. Nuori uros oli menettänyt toisen etujaloistaan ollessaan vielä pieni, mutta vamma ei häntä vaikuttanut haittaavan lainkaan.
"Napataan, jotain syötävää matkan varrelta, minulla on nälkä", Clor marisi ja hypähteli kolmen jalan varassa, kohti vaarallista pudotusta pelkäämättä.
Hän levitti vaaleat siipensä ja loikkasi yllättävällä ketteryydellä ilmaan siivet voimakkaasti lyöden. Erion loikkasi toisena ja lensi Clorin perään. Otin muutaman juoksuaskeleen ja sitten hyppäsin ilmaan siivet vavahtaen ja kohosin taivaalle kahden vanhemman lohikäärmeen perään. Ensimmäinen lentoni muistui mieleen ja murahdin hieman.
Erion vilkaisi taakse minuun kääntäen päänsä siipensä alapuolelle nähdäkseen minut kunnolla ja räpäytti silmiään ennen, kuin käänsi päänsä takaisin eteenpäin seuraten Cloria, joka kaarteli, kohti Suoheimon ja meidän rajaamme.
Minullakin oli nälkä, joten etsiskelin ruokaa valppaasti. Olin vielä nuori, joten söin joka päivä, mutta Erion ja Clor söivät vain joka toinen tai kolmas päivä. Meidän lajimme ruokahalu aikuisena oli edelleen voimakas, mutta meidän ei tarvinnut syödä niin usein, mutta poikasina me söimme runsaasti, joka päivä, koska kasvoimme nopeasti.
Yllättäen Clor kiepahti ilmassa selälleen ja syöksyi kohti maata siivet lähellä kylkiään ja tiesin hänen löytäneen, jotakin syötävää, joten seurasin häntä varovaisemmin.
Näin hänen rysähtävän vuorivuohen niskaan ja puraisevan sen hengiltä sekunneissa ja päästi voitokkaan mylvähdyksen, joka kaikui ilmassa. Laskeuduin uroksen viereen ja nuuhkaisin hänen saalistaan toiveikkaasti. Hän murahti myöntävästi ja murskasi eläimen lavan ja repi sen etujalan kokonaisena irti niellen sen pureskelematta. Itse revin eläimen reidestä meheviä lihakimpaleita ahneesti, mutta siistimmin, kuin clor.
Clor oli kaksi kertaa minun kokoiseni, mutta silti pienempi verrattuna useihin aikuisiin lohikäärmeisiin, mutta kaikki heimossani tiesivät olla kiusaamatta häntä, sillä hän oli vahva ja nopea.
Erion liiteli yläpuolellamme, kun me ruokailimme vuoren rinteellä ja piti vahtia mahdollisten putoavien kivien ja muiden lohikäärmeiden varalta. Sain vatsani täyteen ahmittuani vuohen koko jalan ja puolet toisesta. Jätin loput Clorille ja ponkaisin takaisin ilmaan Erionin luokse ketterästi, mutta hieman hitaammin, kuin aamulla täyden vatsani takia.
Lopulta Clor liittyi seuraamme nuollen verisiä leukojaan tyytyväisen näköisenä ja lähdimme jälleen lentämään rajaa myöten, kun lensimme valtavan niityn poikki.
Näin valtavien Alkuhärkien laiduntavan siellä ja vavahdin hieman Nähdessäni kahden valtavan sonnin pamauttavan päänsä yhteen voimakkaan jyrinän seuratessa. Metsästimme noita valtavia otuksia vain äärimmäisessä hädässä, kun ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa selvitä. Niiden metsästäminen aiheutti aina kuolemia ja vakavia vammoja, joten olimme aina varuillamme, jos lähdimme metsästämään peuroja niitylle.
Erion huomasi ilmeeni ja näpäytti minua leikkisästi kuonoon pyrstöllään.
“Huvittaisiko napata pari heimoon vetäväksi”, mestarini sanoi leikillään ja Clor tuhahti huvittuneena. Kukan ei ollut niin hölmö, että menisi edes lähelle, noita valtavia otuksia. Naurahdin itsekin hieman nyt rennompana ja katsoin noita valtavia otuksia vielä hetken, kun muutama vilkaisi meihin ja lakkasi kiinnittämästä huomiota. Ne tiesivät ettemme olleet niille uhka.
Olin saanut maistaa Alkuhärän lihaa, kun olin ollut hyvin pieni. Yksi soturi oli onnistunut nappaamaan poikasen, joka oli harhautunut pois emonsa luota, ja oli tarvinnut kahta muuta auttamaan kantamisessa, sillä, sekin oli ollut jo iso.
Muistin lihan sitkeyden ja uskomattoman herkullisen maun. Olin saanut vain suupalan, mutta se riitti saamaan, minut haluamaan lisää vakka tiesinkin, ettei sitä kannattanut toivoa. Huokaisin ja seurasin aikuisia lohikäärmeitä tasaisetsi liidellen. Lähdimme lopulta kohti leiriä

Nimi: Heullur

03.09.2018 13:46
Oli kulunut muutama päivä ensimmäisestä lennostani, ja Erion oli kouluttanut minulle pienet hienoisetkin liikkeeet, joita ilmassa tarvitsin pärjätäkseni ilmassa. Tunsin tuulen muuttavan suuntaansa ja korjasin asentoani, jotta voisin jatkaa liitoani sen päällä vaivattomasti. Katselin reviriämme tyynesti ja etsin mahdollista riistaa.
Erion oli lähettänyt minut yksin tälle tehtävälle, mutta käskenyt pysytellä kohtalaisen lähellä leiriä.
Havaitsin liikettä vuoren rinteellä alempana minusta ja silmäni singahtivat nuoreen vuorivuoheen. Tunsin lihasteni kiristyvän, kun vedin henkeä ja sitten painoin siipeni suppuun. Putosin muutaman sekunnin ajan kovaa vauhtia. Levitin siipiäni hieman, kun olin osumassa kohteeseeni ja ojensin etukäpäliäni ja tunsin osuman.
Saaliini määkäisi kovaan ääneen kauhusta ja putosi kohti maata, kun itse levitin siipeni, etten osuisi kallioon ja liitelin rauhalisesti saaliini perään.
Laskeuduin maahan kuolleen saaliini viereen murahtaen tyytyväisyydestä. Nuuhkaisin sen kylkeä ja mietin, miten saisin sen parhaiten leirin mukanani. Kuulin silloin napsahduksen ja heitin pääni pystyyn silmät ja sieraimet laajenneina valmiina aistimaan sen, joka oli äänen aiheuttanut.
Näin olevani järven lähellä ja se sai minut kietomaan etukäpäläni vuohen ympäri ja levittämään siipeni.
Jalkalihakseni pullistelivat, kun ponkaisin ilmaan kaikin voimin pamauttaen siivilläni voimakkaasti samaan aikaan. Lensin mahdollisimman ketterästi, kohti leiriä, liidellen tuulen mukana. Noh ainakin oli tuuria matkassa.

Nimi: Heullur

02.09.2018 11:13
Katsoin alas kallionkiellekettä epävarmasti ja mestarini Erion seisoi rinnallani tyynen näköisenä. Hän halusi minun hyppäävän ja käyttävän siipiäni. Nielaisin ja levitin siipiäni hieman haluamatta tuottaa pettymystä hänelle.
Syöksähdin ennen, kuin saisin aikaa muuttaa mieleni ja hienoinen paniikki täytti minut kun putosin hetken aikaa.
Vaistoni kuitenkin käviviät toimimaan välittömästi ja siipeni pamahtivat kokonaan auki pysäyttäen pudotukseni. Leijailin eteenpäin hitaasti ja katsoin alas ja ympärilleni hieman epävärmana, mutta en pelännyt enää niin paljon. Liikautin siipiäni epävarmasti heilauttaen pyrstöäni, kuin peräsintä ja se auttoi minua etenemään.
Pistin merkille myös sen, että Erian tarkkaili minua tarkasti hieman alempana minua taidokkaasti liidellen.
Iskin siiviläni uudestaan tällä kertaa voimakkaammin ja lähdin lentämään siiven kalvot pullistuen tuulessa. Erian päästi äännähdyksen ja käänsin päätäni katsoakseni häneen. Uros alkoi iskeä siivillään pyörivällä liikkeellä ja alkoi liikkua eteenpäin reippaasti ohittaen minut nopeasti.
Matkin liikettä ja liikuin yllättävän nopeasti eteenpäin ja lopetin nopeasti ja liitelin eteenpäin iloisena.
Kieltäydyin ajattelemasta veljeäni vaikka asia yrittikin ilmestyä mieleeni. Ravistin päätäni ja horjahdin hieman tasaisesta liitoasennostani. Korjasin asentoni nolona, kun putosin noin kahden metrin verran ja vilkaisin Erionia kohti.
"Hyvin se sujuu, yritetäämpä nyt pitää vauhtia yllä", Mestarini sanoi ja alkoi iskeä taas siivillään tasaisesti, mutta voimakkaasti.
Räpiköin hänen peräänsä innokkaasti, mutta en yhtä sulokkaasti tai mahtavan näköisesti.

©2019 Flames - suntuubi.com